Muistiinpanoihmisen muistelmat

Ihminen, joka rakastaa kalentereita, muistikirjoja ja vihkoja (violetteja sellaisia) palasi eräänä maaliskuisena keskiviikkona muistiinpanojensa ääreen. ”Välisumman aika”, hän ajatteli. Vuoden ajan hän oli tituleerannut itseään täysipäiväiseksi YAMK-opiskelijaksi ja kolme kuukautta sitäkin ennen hän jo kertoi olevansa aikuisopiskelija. Mitä nuo mystiset muistiinpanot violeteissa vihkoissa, joita äkkilaskemalla löytyi kuusi kappaletta, sitten sisälsivät? Olisi riipaisevan kliseistä todeta, että… Jatka lukemista Muistiinpanoihmisen muistelmat

Palava sähkövatkain – ja muita harrastuksia

Kaikki alkoi koirasta. Kun nyt kerran olen kotona ja sen lisäksi, että Vuppe on hyvä kuuntelija, haluaa se joskus myös ulos. Ajattelin, että ei ole minulta pois, jos käytän esimerkiksi puoli tuntia opiskeluajastani koiran kanssa ulkoiluun – mielikin siinä saattaa virkistyä ja hyvällä lykyllä voi saada uusia neronleimauksia oppimistehtäviin. Tähän asti kaikki oikein. Mutta sitten… Jatka lukemista Palava sähkövatkain – ja muita harrastuksia

Opintovapaanapina = opintovapaa-napina VAI opintovapaan apina?

Olen opintovapaalla – ollut jo viime vuoden maaliskuusta lähtien. Siinä on puolensa. Hyvät ensin. Minulla on aikaa opiskelulle. Voin keskittyä vain opiskeluun. Voin määrittää itse opiskelutahtini ja päiväni sisällön. Huonot sitten. Minulla ei ole aikaa opiskelulle. En voi keskittyä vain opiskeluun. Opiskelutahtini määräytyy ulkopuolelta ja päivieni sisältö on hyvin tarkkaan määritelty. No, okei, ehkä olin… Jatka lukemista Opintovapaanapina = opintovapaa-napina VAI opintovapaan apina?

InnoTech-mummukka

InnoTech-liiketoiminnan tutkinto-ohjelma – kas siinä meillä sanahirviö. Mutta sisältö on kaikkea muuta kuin hirviö: luovuutta, innovointia, tiimityöskentelyä, mahtavia ihmisiä, asiantuntijuutta, oppia ja oivalluksia ja paljon muuta! Tämä matka alkoi ikään kuin vähän vahingossa. Joulun alla 2019 sattui somessa pariinkin otteeseen silmääni Savonian postaus uuden tutkinto-ohjelman täydennyshausta. Olin valmistunut tradenomiksi (amk) juuri kolme vuotta sitten ja… Jatka lukemista InnoTech-mummukka

7/10 sanomalehden kysymyksistä!

Ihmiset ympärilläni – korvaamattomia. Ensimmäisessä postauksessani viittasin löyhästi täyteläiseen uusioperhearkeeni. Meitä on täällä joka toinen viikko kaksi ihmistä ja joka toinen viikko neljä ihmistä. Kuten arvata saattaa, nuo kaksi muuta ihmistä on niitä malliltaan pikkuisen pienempiä ja iältään pikkuisen nuorempia – kuusi ja kymmenen vuotta tarkemmin sanottuna. Sitten täällä on myös kohta neljävuotias koira –… Jatka lukemista 7/10 sanomalehden kysymyksistä!

Oodi opiskelutovereille

Oodi opiskelutovereille. Lupasin edellisessä tekstissäni postauksellisen verran palstatilaa vuosien mittaan kanssaeläneille opiskelutovereilleni, joten täältä pesee. Ala-asteen (kyllä, edelleen ko. oppilaitos oli 90-luvulla tuonniminen) muistikuvat myös muista oppilaista opettajien tapaan ovat melko ristiriitaisia. Elo ei ollut aina ruusuilla tanssimista ja hiljainen ja tunnollinen ”kympintyttö” ei ollut pihan coolein – päin vastoin. Onnekseni oppilasjoukkoon mahtui muutama helmi… Jatka lukemista Oodi opiskelutovereille

Opettajat Speedy, Kameli, Survi ja Teppo-Tappo

Oppia ikä kaikki. Laskeskelin tuossa, että olen ollut jossakin koulussa reilusti yli 20 vuotta elämästäni. Se on aika paljon, kun ottaa huomioon, että täytin loppuvuodesta VASTA 38 vuotta. Peruskoulu, lukio, kaksi alempaa amk-tutkintoa ja nyt vuosi ylempää amk-tutkintoa takana. En edes yritä laskea kuinka monta opettajaa minulla on tänä aikana ollut – puhumattakaan opiskelutovereista! Pari… Jatka lukemista Opettajat Speedy, Kameli, Survi ja Teppo-Tappo

Riinan violetti kalenteri

Vuosi 2021. Toinen vuosi ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opintoja aluillaan. Puolet opinnoista suoritettu. Korona kummittelee. Uudenvuodenlupauksia ei tehdä tänäkään vuonna. Ajatus liikunnallisemmasta arjesta kuitenkin polttelee. Sukset kaivettu esiin. Latu korkattu. Täältä tullaan! Ikkunasta katselee valkoinen maisema. Latu huutaa kutsuhuutoaan. Tekemättömien opintotehtävien lista muistuttaa olemassaolostaan. Koira haluaa ulos. Huilu odottaa soittajaansa. Ystävän kanssa kerrataan viime päivien tapahtumat ja… Jatka lukemista Riinan violetti kalenteri